Toimistotarvikkeet parempaan työpäivään
Kesä alkaa kääntyä kohti loppuaan. Se on hyvä hetki panna taas hihat heilumaan oikein kunnolla. Valoisan kesän mukanaan tuomaa energiaa riittää ja fokuksen voi kohdistaa työntekoon ja loppuvuoden tavoitteiden saavuttamiseen niin omalla uralla kuin koko yrityksen toiminnan mittakaavassa. Tavoitteisiin pääsemisessä auttavat kunnon tarvikkeet, ravitsevat eväät ja toimiva sekä miellyttävä työympäristö kokonaisuudessaan. Se mitä tarvikkeita kullakin työpaikalla tarvitaan riippuu luonnollisesti työn luonteesta ja toimialasta. On kuitenkin olemassa joitakin yleisiä työpaikkatarvikkeita, jotka ovat tarpeellisia kaikilla työpaikoilla. Kokosimme muistilistan työpaikoilla yleisesti tarvittavista välineistä helpottamaan asiakkaidemme, ja sellaiseksi aikovien, töihin paluuta kesän ja lomien jälkeen. Wulffilta saat yli 40 000 vastuullista, ekologista ja toimivaa tuotetta työpäiviesi iloksi ja työn sujuvuuden varmistamiseksi. Toimitamme tuotteet toimistolle tai sinne missä työntekijäsi ikinä sijaitsevatkaan. Monet tuotteistamme saat myös personoituna yrityksesi logollasi tai haluamallasi tekstillä. Ota yhteys asiantuntijaamme kun haluat parantaa työpisteidesi tai yrityksesi työolosuhteita!
- Kahvinkeitin, kahvi, maito ja muut virkistävät juomat: Monilla työpaikoilla on yhteinen kahvinkeitin ja tarvikkeet taukojen aikana nautittavaa kahvia tai teetä varten. Lisäksi monet työantajat tarjoavat myös virvoitusjuomia, kivennäisvesiä ja muita virkistäviä juomia ja välipaloja työntekijöilleen. Tarvittaessa saat myös ekologiset ja kertakäyttöiset astiat, kahvikupit ja lusikat valikoimastamme.
- Välipalat: Pähkinät, välipalakeksit, purukumi ja suklaa ovat joitakin Wulffin valikoimasta löytyvistä herkuista. Snäkseistä on iloa niin työntekijöille kuin muillekin toimistolla vieraileville. Pikkuvälipalat antavat lisää virtaa työpäivään ja lisäävät työssä viihtymistä.
- Työpöytä ja työtuoli: Mukava ja ergonominen työtuoli sekä työpöytä ovat tärkeitä hyvän työasennon, kehon ja mielen terveyden sekä yleisesti työssä jaksamisen kannalta. Ergonomiatiimimme auttaa sinua valitsemaan sopivan työtuolin - ja pöydän.
- Ensiaputarvikkeet: Kattavat ensiaputarvikkeet, kuten vähintään hyvin varusteltu ensiapuasema tai ensiapulaukku, on syytä olla kunnossa varsinkin kun yritys toimii työnantajana. Yrittäjänäkään toimiessa ei hyvästä ensiaputarvikkeiden valikoimasta, kuten laastareista, palovammasiteistä, kompressiositeistä ja antiseptisista pyyhkeistä ole haittaa.
- Käsidesi ja hygieniatuotteet: Tarpeellisia hyvän hygienian ylläpitämiseksi työpaikalla ja yhteisissä tiloissa. Etenkin syksyä ja talvea kohti mentäessä elämä siirtyy sisätiloihin ja flunssataudit sekä virukset elävät jälleen kukoistuskauttaan. Tarjoa hyvää hygeniaa ylläpitäviä tuotteita työntekijöillesi ja auta heitä pysymään terveenä ja työkykyisenä.
- Näppäimistö ja hiiri: Useimmissa nykyaikaisissa työpaikoissa tietokone ja siihen liittyvät tarvikkeet kuten näppäimistöt ja hiiret ovat välttämättömiä työvälineitä. Kun tarvitset apua oikeanlaisen näppäimistön ja hiiren valintaan, kysy rohkeasti apua työhyvinvoinnin asiantuntijoiltamme!
- Puhelimen laturi: Pitää yhden tärkeimmistä työkaluistasi, puhelimesi, ladattuna ja toimintavalmiina.
- Tulostin ja kopiokone: Tulostimen ja kopiokoneen avulla voi tulostaa ja kopioida asiakirjoja. Muista myös tarkistaa, että tulostimessasi on riittävästi paperia ja väriainetta, jotta tulostaminen onnistuu. Muistettava on myös hyvä tietoturva ja kysymys kuuluukin missä sijaitsevat tärkeät dokumenttisi tällä hetkellä? Kun haluat, että tulostimesi toimii ilman, että sinun tarvitsee huolehtia mistään ja että tietoturvasi on kunnossa, ota yhteys Canon Business Center Vantaan osaajiimme.
- Toimistotarvikkeet: Kynät, muistiot, paperit, muistikirjat, vihot, leimasimet ja sen sellaiset ovat varsinkin monen toimistotyötä ja tietotyötä tekevän tekijän työn tukena. Näistä tarvikkeista Wulffilla on yli sadan vuoden kokemus ja toimistotarvikevalikoimamme onkin varsin kattava.
- Kansiot ja arkistointitarvikkeet: Tärkeiden asiakirjojen järjestämiseen ja arkistointiin esimerkiksi virastoissa, terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa ja koulumaailmassa sekä tilitoimistoissa mapitetaan ja arkistoidaan vielä vuonna 2023.
- Tietotekniikka ja tarvikkeet: Ulkoiset kiintolevyt, USB-tikut, muistikortit, varavirtalähteet ja muut tietotekniikkatarvikkeet ovat avuksi monessa työssä ja varmistavat monien työvälineiden tehokkaan ja turvallisen käytön.
- Kirjoitusvälineet: Kynät, kumi, teroitin, korjaus- ja merkkaustarrat. Näitä tarvitsevat myös monet koulussa aloittavat tai sinne palaavat oppilaat ja opiskelijat!
- Valaisin: Hyvä valaistus työpisteellä on tärkeää tehokkaan työskentelyn kannalta.
- Kalenteri: Auttaa pysymään aikataulussa ja organisoimaan tulevia tapahtumia ja aikatauluja.
- Ilmanpuhdistin: Hyvä ja puhdas sisäilma on yksi tärkeimmistä työtehoon ja työhyvinvointiin vaikuttavista asioista työpaikoilla. Hyvän ilmanlaadun varmistamikseksi, bakteerien, viruksien, pölyn, allergeenien ja hajujen suodattaminen työtilan ilmasta on järkevää työntekijöiden terveyden kannalta.
- Työturvallisuustarvikkeet: Jos työpaikalla on vaaroja tai riskejä, työturvallisuustarvikkeet, kuten kypärät, suojalasit tai korvatulpat, voivat olla tarpeen. Lisäksi työmailla tarvitaan erinnäisiä suojaustuotteita, laminointilaitteita ja muuta välineistöä, jotka myös löydät Wulffin valikoimista.
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä yleisistä työpaikan tarvikkeista. Kukin työpaikka vaatii erilaisia tarvikkeita riippuen siellä tehtävistä töistä ja kunkin työpaikan tarpeista. Työpaikan tarvikkeisiin kannattaa panostaa, jotta työskentely olisi tehokasta, mukavaa ja turvallista. Kun tarvitset apua täydellisen työpäivän rakentamisessa, ota yhteys asiantuntijoihimme, niin laitetaan yhdessä työpaikkanne asiat kuntoon! Löydät meidät esimerkiksi sivuston alareunan chatikkunasta tai osoitteesta asiakaspalvelu@wulff.fi ja p. 0300 870 410.
P.S. Lue lisää miten töihin paluu sujuu ja tasapaino työn ja muun elämän välillä säilyy parhaimmalla mahdollisella tavalla blogistamme!