Wulff tarkentaa vuoden 2020 ennustettaan
PÖRSSITIEDOTE 20.3.2020 klo 9.00
Wulff tarkentaa vuoden 2020 ennustettaan koronaviruksen COVID-19 vaikutuksesta ja siihen varautumisesta johtuen. Konsernin johdon ennusteen mukaan on todennäköistä, että vertailukelpoinen liikevoitto jää vuodesta 2019, joka oli 1,7 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi aiemmin vuoden 2020 vertailukelpoisen liikevoiton kasvavan vuodesta 2019 tilinpäätöstiedotteessa 17.2.2020.
Wulff-Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Elina Pienimäki: ”Koronaviruksesta ja talouden maailmanlaajuisesta epävarmuudesta johtuen arvioimme jäävämme vuoden 2019 vertailukelpoisesta liikevoitosta. Sopimusmyyntimme kansainvälisten messujen suunnittelua ja projektinhallintaa tarjoavan Wulff Entren palvelujen kysyntä on COVID-19 -tilanteen johdosta pienentynyt. Messuja on peruttu ja siirretty. Tämä heikentää Wulff-konsernin vertailukelpoista liiketulosta vuonna 2020.
Koronavirukseen varautuminen ja sen mukanaan tuomat muutokset yritysten ja ihmisten toiminnassa luovat Wulffille myös lisämyyntimahdollisuuksia. Jo nyt muun muassa puhdistus- ja hygieniatuotteiden, etätyövälineiden ja ergonomian kysyntä on kasvanut. Kotitoimistoissa tarvitaan samoja arkisia tuotteita kuin perinteisissä yhteiskäyttötiloissa: pehmopaperia, käsipyyhkeitä, saippuaa, kahvia, välipalatuotteita. Haastavassa tilanteessa olemme saaneet kiitosta ripeistä toimituksistamme, digitaalisista myyntikanavistamme ja kotimaisista sekä ympäristöystävällisistä tuotteista. Toimitusketjumme on vahva ja joustava: toimitamme tuotteet sujuvasti myös useampaan osoitteeseen kotitoimistoille.
Monikanavaisena yhtiönä meillä on juuri nyt liiketoiminnassamme sekä haasteita että mahdollisuuksia. Olemme käynnistäneet sopeutustoimet, jotka toteutamme muuttuvan tilanteen ja toimintojemme tarpeiden edellyttämällä tavalla.
Me Wulffilla uskomme, että maailmasta on mahdollista tehdä jälleen turvallinen – työpaikka kerrallaan, kun teemme sen yhdessä. Ei anneta viruksen vaikutusten pysäyttää elinkeinotoiminnan kehittämistä ja kehittymistä. Pysäytetään koronaviruksen eteneminen yksilöiden, yritysten ja yhteisöjen yhteistyöllä.”
Espoossa 20.3.2020
WULFF-YHTIÖT OYJ
HALLITUS
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Elina Pienimäki
p. 0300 870 414 tai p. 040 647 1444
sähköposti: elina.pienimaki@wulff.fi
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Parempi maailma – työpaikka kerrallaan. Wulffin tavoitteena on täydellinen työpäivä! Mahdollistamme paremmat työympäristöt ja teemme työpaikan – sinne, missä se ikinä tänä päivänä onkin. Viihtyisämpi, terveempi, turvallisempi, miellyttävämpi, tehokkaampi, toiminnallisempi, monipuolisempi? Miten sinä haluat parantaa työpäivää ja -ympäristöä? Wulffilta löydät ratkaisun. Meiltä löydät mm. työpaikkatuotteita, kahviotarvikkeita, kiinteistö- ja siivoushuollon tuotteita, toimisto- ja it-tarvikkeita, ergonomiaa, ensiapua, ilmanpuhdistusta sekä innovatiivisia tuotteita työmaille. Asiakkaat voivat hankkia meiltä myös kansainvälisiä messupalveluja. Suomen lisäksi Wulff-konserni toimii Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tutustu palveluihimme ja tuotteisiimme osoitteessa wulff.fi.