Wulff tarkentaa ennustettaan ja julkaisee alustavia avainlukuja tammi-kesäkuulta 2012
PÖRSSITIEDOTE 17.7.2012 KLO 19.00
WULFF TARKENTAA ENNUSTETTAAN JA JULKAISEE ALUSTAVIA AVAINLUKUJA TAMMI-KESÄKUULTA 2012
Koko vuoden liikevaihto jää viime vuoden tasosta, liikevoiton ennustetaan kasvavan
Wulff-Yhtiöt Oyj tiedotti tilikauden ensimmäisessä osavuosikatsauksessaan konsernilla olevan hyvät edellytykset kasvattaa sekä liikevaihtoa että liiketulosta vuonna 2012.
Konsernin johdon tuoreen ennusteen mukaan koko vuoden 2012 liikevaihto jää viime vuoden tasosta, mutta tehostamistoimien ansiosta konsernilla on edelleen hyvät edellytykset kasvattaa liikevoittoa ilman kertaluonteisia eriä. Toimialalle on tyypillistä, että tulos kertyy viimeisen vuosineljänneksen aikana. Vuonna 2011 konsernin liikevaihto oli 99 milj. euroa ja liikevoitto oli 1,6 milj. euroa.
Alustavien osavuosikatsaustietojen mukaan tammi-kesäkuussa 2012 konsernin liikevaihto oli 45 milj. euroa (50 milj. euroa) ja liikevoitto oli 0,3 milj. euroa (0,5 milj. euroa).
Wulff julkaisee tammi-kesäkuun 2012 osavuosikatsauksensa perjantaina 10.8.2012.
Vantaalla 17.7.2012
WULFF-YHTIÖT OYJ
HALLITUS
Lisätietoja:
konsernijohtaja Heikki Vienola
puh. (09) 5259 0050 tai gsm 050 65 110
sähköposti: heikki.vienola@wulff.fi
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.wulff.fi
Wulff-Yhtiöt Oyj on kasvava ja kansainvälistyvä pörssiyritys sekä toimistomaailman merkittävin pohjoismainen toimija. Wulff myy ja markkinoi asiakkailleen toimistotuotteita, liike- ja mainoslahjoja, it-tarvikkeita ja ergonomiaa. Sen palveluvalikoimaan kuuluvat myös kansainväliset messupalvelut. Suomen lisäksi Wulff toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Verkossa konserni palvelee asiakkaitaan toimistotuotteiden verkkokaupalla wulffinkulma.fi.