Wulff-Yhtiöt Oyj jatkaa omien osakkeiden hankintaa

PÖRSSITIEDOTE                            23.4.2012 KLO 15.30

WULFF-YHTIÖT OYJ JATKAA OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTAA

Wulff-Yhtiöt Oyj:n varsinaiselta yhtiökokoukselta 23.4.2012 saamansa valtuutuksen perusteella yhtiön hallitus on päättänyt omien osakkeiden hankinnan jatkamisesta. Tällä hetkellä yhtiön hallussa on 85 000 omaa osaketta ja omia osakkeita voidaan hankkia lisää enintään 300 000 kappaletta. Omien osakkeiden hankinta jatkuu aikaisintaan tammi-maaliskuun osavuosikatsauksen julkaisupäivän 11.5.2012 jälkeen.

Osakkeita hankitaan muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä. Osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hankintahetken markkinahintaan omien osakkeiden hankintaa koskevien säännösten mukaisesti.

Valtuutuksen mukaan osakkeita voidaan hankkia yhtiölle käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyiden toteuttamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. 

Valtuutus on voimassa 30.4.2013 saakka.

Helsingissä 23.4.2012

WULFF-YHTIÖT OYJ

HALLITUS

Lisätietoja:

konsernijohtaja Heikki Vienola

puh. (09) 5259 0050  tai gsm 050 65 110

sähköposti: heikki.vienola@wulff.fi

JAKELU

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.wulff.fi

Wulff-Yhtiöt Oyj on kasvava ja kansainvälistyvä pörssiyritys sekä toimistomaailman merkittävin pohjoismainen toimija. Wulff myy ja markkinoi asiakkailleen toimistotuotteita, liike- ja mainoslahjoja, it-tarvikkeita ja ergonomiaa. Sen palveluvalikoimaan kuuluvat myös kansainväliset messupalvelut. Suomen lisäksi Wulff toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Verkossa konserni palvelee asiakkaitaan toimistotuotteiden verkkokaupalla wulffinkulma.fi.