|
|
|
|

Ajankohtaista 2010
09.03.2010: Wulff-Yhtiöt Oyj panostaa myynnin kehittämiseen
Wulff-Yhtiöt Oyj:n Sopimusasiakkaat-divisioonassa on aloittanut kaksi uutta myyntijohtajaa. Myyntiä KB-tuote Oy:ssä luotsaa jatkossa Virpi Romu. Wulff Oy Ab:lla myynnin johdon tiimi vahvistui Ari Myllymäellä.
|
"Olemme saaneet konserniimme kaksi myynnin rautaista ammattilaista. Sekä KB-tuotteen Virpi että Wulffin Ari ovat molemmat pitkänlinjan tekijöitä. Uusien myyntijohtajien tärkeimpänä tehtävänä on kannustaa ja luotsata myyntitiimejämme yhä parempiin suorituksiin mm. myyntivalmennuksen avulla. Haluamme tarjota myyjille elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia uusien asiakkaiden ja kauppojen muodossa - Virpin ja Arin tehtävä on auttaa, kannustaa ja sparrata tässä", kertoo Sopimusasiakkaat- divisioonan johtaja Jani Puroranta.
49-vuotias Virpi Romu aloitti KB-tuotteen myyntijohtajana. Energisellä Virpillä on takanaan pitkä ura myynnin eri tehtävissä mm. Aller Julkaisut Oy:ssä. Romun mielestä myynnissä on parasta työn tekeminen ihmisten kanssa. Tuore myyntijohtaja on innoissaan uusista tehtävistään: "Esimerkiksi KB-tuotteen uusi liikelahjamoottori.fi -palvelu kiehtoo kovasti, sillä siinä on mainioita mahdollisuuksia asiakkaiden uudella tavalla palvelemiseen."
Ari Myllymäki liittyi Wulff Oy Ab:n myynnin ammattilaisten joukkoon heti vuoden 2010 alkajaisiksi. Viisikymppiselle Arille myynti ja liiketoiminnan kehittäminen on omaa sydäntä lähellä oleva kutsumusammatti. Vahvasti couching-henkinen Ari näkee myyntitiiminsä ennen kaikkea joukkueena, jossa kaikilla on oma pelipaikkansa. Aiemmin muun muassa omaa myyntivalmennusyritystä vetänyt Myllymäki iloitsee Wulffin osaavasta tiimistä: "Joukkue on voittaja-ainesta, kun kaikki liiketoiminnan osa-alueet koetaan yhtä arvokkaiksi ja kaikilla on yhteinen tavoite. On hienoa, että Wulffilla yhteinen tavoite näkyy vahvasti toiminnassa," toteaa Myllymäki.
|
|

Virpi Romu,
KB-tuote Oy:n
myyntijohtaja
|
| |

Ari Myllymäki,
Wulff Oy Ab:n
myyntijohtaja
|
Wulff-konsernin Sopimusasiakkaat-divisioonan visio on olla kotimainen yrityssopimusmyynnin markkinajohtaja toimistotarvikkeiden, liike- ja mainoslahjojen sekä messu- ja tapahtumamarkkinointipalvelujen myynnissä. Wulff-Yhtiöt Oyj on kasvava, kannattava ja kansainvälistyvä pörssiyritys sekä toimistomaailman kotimainen markkinajohtaja. Wulff myy ja markkinoi asiakkailleen toimistotuotteita, liike- ja mainoslahjoja, it-tarvikkeita ja ergonomiaa. Sen palveluvalikoimaan kuuluvat myös monipuoliset messu- ja tapahtumamarkkinointipalvelut. Suomen lisäksi Wulff toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa ja Liettuassa. Verkossa konserni palvelee asiakkaitaan toimistotuotteiden verkkokaupalla wulffinkulma.fi ja liike- ja mainoslahjapalvelulla liikelahjamoottori.fi.
Takaisin
|
|
|
Wulff Oy Ab
|
|
|
|
Manttaalitie 12 • 01530 Vantaa • p. (09) 870 41 • f. (09) 8704 6300 • asiakaspalvelu@wulff.fi • etunimi.sukunimi@wulff.fi
|
|
|
|
|