Toimisto
Liike- ja mainoslahjat
Messupalvelut
Wulff-Yhtiöt Oyj > Asiakkaille


Asiakkaille

Wulff-konsernin yritykset toimivat monipuolisesti toimistomaailman markkinoilla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Wulffin palvelu- ja tuotevalikoimaan kuuluu laajalti toimistotuotteita, liike- ja mainoslahjoja, it-tarvikkeita, ergonomiaa ja  ensiapuratkaisuja. Konsernin asiakkaat voivat hankkia Wulffilta myös kansainvälisiä messupalveluja.

Wulffille on aina ollut tärkeää palvella asiakkaitaan parhailla mahdollisilla tavoilla ja vaikuttaa positiivisesti asiakkaan liiketoimintaan. Tuomalla asiakkaiden arkeen toimivia ratkaisuja toimiston tehostamiseen ja myynnin edistämiseen saadaan aikaan kustannussäästöjä ja vaikutetaan myönteisesti asiakasyrityksen maineeseen ja brändiin. Jotta asiakkaille voidaan tarjota ajankohtaisia ja edistyksellisiä  ratkaisuja, kehitetään liiketoimintaa jatkuvasti yhdessä asiakkaiden kanssa. Verkossa konserni palvelee asiakkaitaan markkinoiden monipuolisimmassa toimistotuotteiden verkkokaupassa wulffinkulma.fi.

Vuonna 2011 konsernissa toteutettiin brändiuudistus, jonka myötä asiakkaiden on helppo tunnistaa kaikki konsernin suomalaiset yritykset yhtenäiseksi toimijaksi. Kaikki yritykset saivat käyttöönsä Wulffin brändin ja brändinimet. Wulffin hieno ja pitkäikäinen brändi näkyy, kasvaa ja kehittyy kaikkien konsernin myynnin ammattilaisten mukana asiakkaiden luona joka päivä!

Wulff-Yhtiöt Oyj