|
|
|
|
Yritysesittely
Wulff on innovatiivinen ja kehittyvä yhteistyökumppani, jonka menestys perustuu asiakkaan toimistomaailman tuotteiden ja palveluiden tarkkaan analysointiin ja sitä kautta tuotettavaan kustannustehokkuuteen.
Toimintamme perustuu kokonaisvaltaiseen ratkaisun hallintaan, jonka toteutamme palvelukonseptimme, WulffApajan avulla.
KESTÄVÄÄ LAATUA
Wulff on allekirjoittanut kansainvälisen kauppakamarin, ICC:n laatiman "elinkeinoelämän peruskirjan kestävän kehityksen aikaansaamiseksi" ja saavuttanut ensimmäisenä alallaan sertifioidun toimintatason; ISO 9002 laatusertifikaatin vuonna 1997 ja ISO 14001 ympäristösertifikaatin vuonna 2002. Laatusertifikaattimme vahvistettiin huhtikuussa 2007 ja ympäristösertifikaattimme marraskuussa 2005.
Toimintamme perustuu ympäristön hoitoon ja kestävään kehitykseen. Yhteistyön kautta tarjoamme myös asiakkaillemme mahdollisuuden osallistua kestävän kehityksen edistämiseen.
KANSAINVÄLISYYTTÄ
Kilpailukykymme vahvistamiseksi olemme tehneet kaksi merkittävää kumppanuussopimusta.
Wulff kuuluu InterAction-ostoyhteenliittymään. InterActionin tavoitteena on taata jäsenilleen (johtavat tukkuliikkeet 17 euroopan maasta) paremmat ostoehdot ja toimittajasopimukset yhdistämällä tilausvolyymit. InterActionin oma tuotemerkki on Q-Connect. Lisätietoa InterActionista tästä.
|
|
|
Wulff-Yhtiöt Oyj
|
|
|
|
Manttaalitie 12 • 01530 Vantaa • p. (09) 5259 0050 • f. (09) 3487 3420 • info@wulff.fi • etunimi.sukunimi@wulff.fi
|
|
|
|
|